tiistai 1. maaliskuuta 2011

Pentuja haaveilee...

Olkihatussa ei oikeestaan oo tapahtunut mitään, pitäis ilmottaa koiria kisoihin kun ei mokomilla ole myvin mennyt. Tuo Draama, Castan pentu ja Fancyn sisko, odottelee yhä hakijaansa. Toivottavasti Juinttu tulee. Fancy on saanut jo BH:n, Castalla on kaksi kertaa yritetty mutta aina on tullut PAKK0. ;( Eetukaan ei BH:ta ensimmäisellä kerralla saanut. Suunnittelin tässä jo seuraavaa pentuetta, tiedän liian aikaista vielä kun koirat ei muutenkaan mitään kisatykkejä ole. Mutta tahtoisin kovasti saada jos seuraavat nappulat suunnitelmiin, ja ajankohtaisiksi. Mutta ensin vois kai miettiä että kellä ja mitä rotu? Akulla tahtoisin jossain vaiheessa pennut, samoin Chasella ja nartuista Fancylle ja Brandylle. Brandy ja Aku on nyt kai siinä ensimmäisenä pentueen saamassa? No JUN:nujahan noi viellä on et kyllä toisaalta Chase ne pennut ensin sais. Sitten on tietenkin Cap, jolle myös tahtoisin pennut, mutta sheltti ei kasvatti rotuihin kuulu joten ehkä pentue menisin jonkun toisen kennelin nimiin. Artullekkin tahtoisin pennut mutta kaks väristen silmien takia ei pennuista välttämättä mitään näyttely tähtiä tulis. Totta puhuen kaikille koirilleni pentueen tahtoisin, taino en ihan kaikille. Xatalle tai Tomille ei ole kiinnostusta tai halua teettää pentuja, enkä tuosta Deestäkään tiedä kun ei kasvatt rotuihin Borstukaan kuulu, ja kun tuo BL lopetti toimintansa. Toisaalta ois noille bordercollieille kysyntää, ainakin turrilassa useammat bortsupennut on ja varaajiakin taitaa olla? Itseä ei oo bortsut niin kiinnostanu joten en oo pahemmin katellu. Mutta annetaampa tämän pentu asian olla...

perjantai 25. helmikuuta 2011

Tulokkaita ja kisamenestystä?

Tulossa on taas paljon porukkaa,
-suomenlapinkoiran narttu pentu Highwaysta, meille on varattu ruskea pentu nimeltään Highway´s Be The One, kutsumanimeä olen viellä miettimässä.
-malinois narttu Yawn Monkey Gope "Kooppi", tulisi minulle Juintun kennelistä nimeltä Liirun Laarun, se että narttu meille tulee ei ole viellä 100% varma.
Eipä niitä sitten taida olla lisää tulossa?  Niin ja tosiaan meille on tullut Brave Tom niminen irlanninsusikoira, Terryn jalan jäliä kulkemaan. Koirat eivät tosin ole sukua. Tom on löytökoitra kuten oli Terrykin, Tom on tuotu Irlannin koiratarhasta. Tomin kanssa ei olla lähi aikoina menossa kisoihin, sillä koira ei ole täysin tottunut olemaan ihmistenilmoilla.

Kisoissa ei ole mennyt kovin hyvin. ToKossa koirilla lähinnä III-tulosta ja hylättyä. Arttu ylsi kerran II-tulokselle mutta sillä ei valioduta. Muissa lajeissa ei ole mennyt paremmin. Castalta ja Eetulta meni BH sivusuun, kun molemmat sai PAKK0:n. ;( Toivottavasti jostain tulisi hyvä tulos.

Treenattiin eilen illalla Marcon kanssa oikein urakalla koirien parissa. Etenkin Artulla ja Capillä treenattiin ToKon AVO luokan liikkeitä, ja muilla sitten ALOa. Xatta suoriutui parhaiten, joten nyt odotetaan että päästään kentille. Akulla myös hakua, ja Chasella jälkeä. Kaikki koirat (ja ihmiset) oli treenien jälkeen ihan puhki. Keitettiin Marcon kanssa kuppi kahvia ja mentiin katsomaan telkkaria. Adelea leikki siinä sivussa leluillaan. Christian oli jo unten mailla. Käskettiin Adelea nukkumaan, kävin tarkastamassa kennel-rakennuksen. Tänä yönä oli Xatan ja Chasen vuoro nukkua sisällä, sekä Tomin joka nukkuu aina sisälle, sillä kennel-rakennuksessa se pitäisi kamalaa meteliä.

lauantai 19. helmikuuta 2011

Tervetuloa Eetu!

Olkihattuun saapui uusi ihana tulokas, Eetu. Virallisemmin Davinheim Eager Eliot. Eetun kanssa ajateltiin alkaa suojelua, ja muita pk-lajeja. Myös näyttelyihin mennään, tokoilusta ja agilitysta puhumattakaan.
Muistuttaako tuo Eetu paljonkin meidän Chasea?
Chase on vasemmalla ja Eetu oikealla, pojissa samaa näköä? Eetulla taitaa olla kuitenkin enemmän karvaa, ja Chase muutenkin tummempi, vai? No joka tapauksessa Eetu on nyt liitetty laumaan.
 Eetu on Davinheimista, ja Reetan kasvatti. Eetun emä Terranois Flirt With, Viivi on kivasti menestynyt tervu neiti, Viivin olen jossain aimenninkin nähnyt, ehkä jonkin kehän laidalla, no neitiinhän ihastuin ja sitten hoksasin et sille on tulossa pentuja! Varasin äkkiä yhden ja pentuja syntyi vain yksi, meidän Eetu. Viivin titteli rivi näyttää nyt tältä: BH FIN KVA FIN TVA VAVA vPVA TK4 Jk3 RH-FL A
 Eetun isä Rainvalley´s Personal Brand of Heroin "Hero", on mielestäni todella ihanan värinen uros. Heroa en ollut enemmin tavannut, mutta melko upea on herrankin titteli rivi: BH Hk3 vKVA vPVA TK1 . Eetu ei kyllä muistuta Heroa ulkonäöltään ja ehkä enemmän emänsä näköinen? Noin tummanaamaista kaveria en Eetun elävästä suvusta löytänyt, mutta onhan siellä joku voinut olla. Eetun suku jatkuu aika pitkälle, mutta loppupään isovanhemmat ovat jo kadonneet/kuolleet.
 Eetu on ihana koira ja toivon nyt paljon menestystä sille kisakentille.
-Charlotta

perjantai 18. helmikuuta 2011

Olkihatun päiväkirja

Tämä on virtuaalikennelini pieni päiväkirja, jonne tulee aina jotain uutisia ja sen sellaisia. Linkki Olkihattuun on tässä.
 Mitään tänne kirjoittamaani ei ole tapahtunut oikeasti, kaikki on mielikuvitusta. Mutta kerron nyt mitä olen aikonutkin kertoa.
------
Olkihatussa on tapahtunut yhtä ja toista. Koiria on tullut valtavasti lisää, mutta niitä on myös lähtenyt. Deri-kihara narttuni lähti Welmun kisautettavaksi, lisäksi A-pentue on pyörinyt jaloissa. A-naperoitahan syntyi sitten kaksi, joista toinen odottaa yhä varaajansa hakevan sen. Fancy sen sijaan on kisa-kentillä saavuttanut jo BHn, mutta enempää emme ole kerenneet. Tuo Dramaksi kutsumani toinen narttu odottelee, siis. Fancyn ja Draman emolle Castalle koitettiin saada myös BHta, mutta tulos ei ollut riittävä, ensi kerralla sitten. Kennelin koiristahan voisin kertoa.
Abracadabra´s Amazing Arthur siis Aku
Aku on tullut minulle Differentistä, C-pentueesta. Aku oli silloin ainoa jäljellä oleva, joten otin sen. Akun kanssa on kisattu jonkin verran ja tulokset yltävät BH HK1 enempää ei olla saavutettu. Lisäksi tuossa paimennuksessa on Perusrata suoritettu ja AI radasta 62p. agilityssa käyty vasta kerran, ToKoilu ei ole ihan Akun juttu, kaksi kertaa on tullut ALOsta III-palkinto joten... Flyballiakin on kokeiltu mutta ei ole pisteitä herunut.
Daron´s Capture It eli Cap
Sheltti narttuni Cap, on tuotu Ranskasta, tuojana oli Pooli. Hieman haukku herkkä, lähinnä on käyty koiratanssissa ja agilityssa, ei kuitenkaan merkittäviä saavutuksia. Näyttelyissä pyöritty kolme kertaa tulokset parempaan päin menossa T->H->EH. Ihan kivasti. Tokossa saavutettu TK1, toko-kisoja aika vähän ettei olla päästy jatkamaan. :(
Neenke´s Hail Ceasar aka Arttu
Arttu on saanut tokossa myös TK1, ja agilityssa yhden vKUMAn ja paimennuksessa yhden KUPIn AI radasta. Kaksi väristen silmien takia ei olla näyttälyissä käyti. Arttu on ostettu *lumienkuli*:n välityksellä Taffelilta. Artun menneisyys on aika hämärässä, en tiedä onko sen kasvattaja kenneli Neenke´s olemassa vai evm.
Bindy´s Barbie Girl tutuille vaan Brandy
Brandy on vasta saanut läpäistyä BHn ja kisaaminen menee muutenkin ääripäästä toiseen. Agilityssa on oltu kolme kertaa peräkkäin sijalla 25. joten ei hyvin. Koiratanssissa on oltu kerran ekana ja tokana, mutta myös ihan viimeisenä. Kisat menee siis ihan neidin oman pään mukaan. Näyttely tuloksia jännätään, kun yksiin kisoihin mentiin. Paimennuksessa olisi tarkoitus käydä kunhan päästään, mutta ainakaan vielä ei olla käyty. Brandy on suomalaisen Bindy´s (evm.) kennelin kasvatti ja täysin evm. sukuinen.
Abracadabra´s Little Leona ota vaan toi viimenen nimi (Leona)
Leona on vielä nuori pentu, sen maailma murtui kun sille ja minulle hyvin rakas Terry kuoli. Leona masentui. Leona on myös Differentin kasvatti, B-pentueesta (älkää kysykö). Leonalla ei olla vielä kisattu, olisi tarkoitus sitten kun vähän kasvaa niin paimennukseen "kouluttautua", ja tokoon. Leona on tällä hetkellä nuorin.
BL´s Develop sano lyhyesti Dee
Dee on Border Linen kasvatti D-pentueesta. Vanhemmilla ei olla kisattu virallisissa kisoissa, eikä Deekään vielä. Dee on jo melko uusi tulokas. Suunnitelmissa on näyttelyt, paimennus, koiratanssi ja toko, myös mahdollisesti agility.
Piiritetyn Xatta = Xatta
Xatta ei juuri ole kisannut, vasta koiratanssista on saatu kasaan 8pistettä, jee. Xatta on siis Aamun kasvatti, sen isä Pokka on jo kuollut mutta uros oli menestyksekäs. Xatalla on evm. emä.
Creole´s Caridad kaverit sanoo Casta
Casta ei ole kisannut muttas sillä on ollut yhdet pennut, joita syntyi kaksi Fancy ja Drama (kutsumanimi ei ole päätetty). Castalla olisi tarkoitus alkaa pk-lajeja, ehkä hakua tai jälkeä. Castan hankin Alegresta, Casta oli jo heti tiineenä ja tiesin sen. Ostin sen silti sillä halusin saada saku-nartun ja Casta oli ainoa jäljellä.
Redwick Gatecrasher, mielummin Chase
Chasen ostin whokilledbambilta, Chasen titteli rivi näyttää tältä: RH-E BH JK2 TK2, eli Tokossa ollaan VOI luokassa seuraavaksi , samoin jäljellä. Mitäs muuta Chasesta, odotukset ovat korkealla uroksen suhteen, mutta katsotaan mitä tulee.
Olkihatun Aitoa Fantasiaa kutsutaan Fancy
Fancy (kuten nimestä huomaa) on Olkihatun oma kasvatti, A-pentueesta. Emänä on toiminut Casta, joka tuossa ylempänä jo esiteltiinkin. Isänä on evm. uros Rooster Star josta minulla ei ole tietoa. BH on Fancylla suoritettu ja seuraavaksi tähdätäänkin hakuun.
Brave Tom "Tom"
Tom on löytökoira Irlannista. Sen minulle toi Sohvi. Tom tuli kun Terry kuoli, uudeksi irlannisusikoiraksi, koska Olkihatussa pitää aina olla ainakin yksi irlis. Tomilla ei kisata viellä koska sen koulutus on vielä vähän kesken ja koira on vielä arvaamaton.

Huh, onpa noita koiria kertynyt... Mutta siinä oli kaikki... koirat. Olkihatussa on niiden lisäksi kaksi kania, joista voit lukea tuosta linkistä.
-Charlotta